Urhea Iron Circle: Mika Poutala & erikoisjoukkotreeni

Urhea Iron Circle jatkoi matkaansa toisen treenikerran merkeissä, kun vieraaksemme saapui liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri sekä entinen huippupikaluistelija Mika Poutala.

Tällä kertaa Poutala veti ryhmälle erikoisjoukko‑henkisen treenin, jossa korostuivat yhteishenki, keskittyminen ja rohkea oman tason haastaminen. Harjoitus oli samalla tyylillä rakennettu kuin treeni, jota Poutala itse tekee esimerkiksi työmatkoillaan – tehokas, yksinkertainen ja toteutettavissa missä tahansa. Sen tavoitteena oli muistuttaa, että liikkuminen on mahdollista arjen aikatauluista ja olosuhteista huolimatta.

Fyysisen osuuden lisäksi Poutala jakoi aamupalalla osallistujille tarinoita pitkältä urheilu-uraltaan.  Poutala kertoi matkasta olympialaisiin, arjen rutiineista ja siitä, miten sisukkuus, arvot ja pienet toistot rakentavat pitkäjänteistä menestystä. Hän avasi myös, miten huippu-urheilun opit siirtyvät työelämään, johtamiseen ja tavoitteelliseen tekemiseen.

Treenikerta antoi ryhmälle uutta inspiraatiota ja ajatuksia, joita oli helppo jatkaa omassa arjessa.

Kuva: Anna Vlasoff

Lisätietoja:

Laura Mustaniemi, laura.mustaniemi@urhea.fi

Veera Törmä, veera.torma@urhea.fi

Kuva: Anna Vlasoff

Toimimme suomalaisen urheilun hyväksi

Urhea-halli Oy on voittoa tavoittelematon osakeyhtiö, joka ei jaa omistajilleen osinkoja. Varat käytetään hallin kehittämiseen ja käyttövuokrien pitämisessä niin edullisina, että perheillä on varaa nuoren urheiluharrastukseen. Jokaisen yhteistyökumppanin 10 000 € tuki hallille mahdollistaa salimaksujen alentamisen 1 %:lla.

Halliyhtiön osakkeenomistajia ovat Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhea, Helsingin kaupunki, Koripallosäätiö, Suomen Urheiluliitto, Suomen Voimisteluliitto, Kisakalliosäätiö ja Urheiluopistosäätiö.